Perusteita puolesta ja vastaan
SLK-tutkimuksen saa halvemmalla, kun seurakunta sitoutuu monivuotiseen prosessiin. Tämä edellyttää kuitenkin valmentajan käyttöä. Maailmanlaajuisen kokemuksen mukaan valmennusapua käyttäneistä SLK-seurakunnista 85% on kasvanut. Ilman ulkopuolista valmentajaa toimineista SLK-seurakunnista noin 50% kasvaa. Meillä täällä ”Suomi-härmän” seurakunnissa ajatus seurakunnan ulkopuolisen tuen käyttämisestä on vieras. SLK-toiminta on luomassa asiassa uutta kulttuuria.
Alla oleva on teksti suurimmaksi osaksi suoraa lainausta helluntaipastorin ja SLK-valmentaja Heikki
Tyrnin ansiokkaasta tesityksestä SLK koulutus- ja esittelypäivässä Hämeenlinnan vapaakirkossa 22.10.2009. Tiivistelmä nostaa ensin pintaan niitä ajatusrakenteista, jotka aiheuttavat seurakuntavalmentajan käyttämisen torjumisen. Sitten Heikki esittää perusteet valmentajan käyttämiselle.
Miksi valmentajaa ei tarvita?
• Koska katsomme seurakuntaa sisältäpäin. Ymmärrämme asiat paremmin kuin jokin ulkopuolelta tulija.
• Koska osaamme viedä prosesseja läpi seurakunnassa, emme tarvitse valmentajaa auttamaan meitä pysymään oikealla kehitysuralla.
• Meitä kiinnostaa seurakuntamme profiili. Koska emme aio toteuttaa SLK-prosessia sellaisenaan, emme tarvitse valmentajaa.
• Koska sivistyneinä ihmisinä osaamme kyllä kirjojen ja pitkän kokemuksen perusteella toimia oikein, emme tarvitse valmentajaa toistamaan sitä, minkä sisälukutaidon perusteellakin osaamme.
Miksi en suosittele SLK:ta ”Kuuskajaskarirankin” seurakunnalle?
• Seurakunnassa ei ole ketään, joka on vienyt prosesseja läpi.
• Seurakunnassa on kriisi menossa.
• Pastori ei ole sitoutunut, muutama muu innokas kyllä löytyy.
Miksi prosessi ei lähde käyntiin tai etene?
• Ensimmäinen kierros on kokonaan uuden tekemistä
• Prosessiryhmän valitseminen ei tapahdu
• Seurakunnan johdossa on jännitteitä, jotka johtavat siihen, että ei saada prosessiryhmää syntymään
• Ensimmäinen kehitettävä osa-alue on seurakunnan helmasynti, asia jonka kanssa on aiemminkin epäonnistuttu, tai liian vaikea muutettava
Miksi valmentaja eikä konsultti?
• Konsultti auttaa kysymyksin konsultoitavia itse oivaltamaan (passiivisempi ote) kun valmentaja auttaa valmennettavia kasvamaan kyvyssä tehdä oikeita kysymyksiä ja oivalluksia (aktiivisempi ote)
• Konsultti auttaa asioiden hallinnassa valmentaja ihmisten kasvussa
• Konsultin toiminnan tuloksena läpiviety prosessi, valmentajan toiminnan tuloksena valmennettujen ihmisten voimaantuminen SLK:ssa
Päteviä perusteita SLK-valmentajan käyttämiselle ovat:
1. Markkinointi ja alkuun ohjaaminen
– Vaiheet ennen SLK-kyselyn tekemistä
– SLK-prosessin käynnistyminen kyselyn pohjalta
2. Prosessin tukeminen
– Alku aina hankalaa
– Prosessin käynnistä pitämisen varmistaminen
3. Prosessiryhmän tukeminen
– Rohkaiseminen ja voimaannuttaminen
4. Koulutusapu
– Koetun osaamisvajeen pienentäminen
– Tarvittavaa koulutustuke mm. SLK-kierron toteuttamisesta, luonnonmukaisen ajattelun oppimisesta ja kulloisenkin heikoimman lenkin alueelta
6. Johtoryhmien ja seurakunnan tukeminen
• Auttaa vanhimmistoja (tai kirkkoneuvostoja) ja seurakuntia löytämään yhteisen tavan ja kielen keskustella seurakunnan kehittämiseen liittyvistä asioista
• Auttaa päättämään mihin kannattaa voimavarat keskittää
Valmentajan käyttämisen ohella SLK-prosessin avaintekijöitä ovat
o Seurakuntien pastorien SLK-koulutus
o Pastorin sitoutuminen ja aikaresursointi SLK-kehittämistoimintaan
o Seurakunnan prosessiryhmän koulutus ja prosessin priorisointi
o Säännöllinen kokoontumisrytmi prosessiryhmälle
o Innostuksen luominen seurakunnan sisällä viimeistään toteutusvaiheessa
o Valmius nähdä vaivaa tavoitteiden saavuttamiseksi
Joko sinun seurakunnassasi ollaan tällä vuosituhannella ja hyödynnetään SLK-valmennuksen mahdollisuudet?
Heikki Tyrnin tekstiä lainaillen,
Kari Pölönen