”Eloa on paljon ja työntekijöitä riittävästi. Rukoillaan elon Herraa lähettämään työntekijät pelloilleen.” Tuollaiseen päätelmään tiivistetään ”Usko ja Suomi 2008” –tutkimuksen johtopäätökset. (www.seurakunnankasvu.fi/)
Suomalaistutkimuksen radikaali väite on samaa sukua kuin Seurakunnan luontaisen kehityksen (SLK) perusajatus: Seurakunnalla on jo kaikki, mitä se tarvitsee kasvaakseen. Seurakunta on kuin Jeesuksen vertauksen pelto, josta Mestari itse opettaa: Maa tuottaa sadon aivan itsestään (Mark. 4:26-29).
Vähemmän ponnistelua, enemmän tuloksia
SLK-instituutin johtaja C.A. Schwarz katselee seurakuntakasvua maailmalaajuisesta näkökulmasta. Hän toteaa pätevästi: Inhimillinen tapa tavoitella seurakunnan tai oman palvelutyön kasvua on jatkuva ihmisenergian lisääminen. Tällaisen menettelyn ongelmana on, ettei siinä ole kestävää, uusiutuvaa voimaa. Heti, kun vähennämme voimainponnistustamme — koska olemme turhautuneita, loppuunpalaneita tai ihan vain pikku levon tarpeessa — koko palvelutyö on vaarassa alkaa kangerrella. Jatkuvan kasvun toteutumiseksi tämä lähestymistapa vaatii alati lisää voimainponnistustamme.
Raamatullinen tapa kasvun, edistymisen ja tulosten aikaansaamiseksi on Jumalan aikaansaaman ”aivan itsestään” kasvun vapauttaminen. Tämä tapahtuu toimimalla raamatullisten, luonnonmukaisten periaatteiden mukaisesti. Yksi näistä periaatteista on ”Valtuuttava johtajuus”.
Vastuunkantajia ei valita, vaan valmennetaan
Jeesus valitsi oppilaansa rukoillen. Sitten hän pyysi valitut henkilökohtaisesti seuraansa ja kasvatti heitä. Mestarin palaute oli välillä aika rajuakin. Paavali toteutti ja opetti samaa periaatetta ratkaisuksi paljon puhuttuun työntekijäpulaan: Kaikki, mitä olet monien todistajien läsnä ollessa minulta kuullut, sinun tulee uskoa luotettaville ihmisille, jotka pystyvät myös opettamaan muita. (2. Tim. 2: 2.)
Havaitsemme vastuunkantajien ja luotettavien ihmisten kehittämisen olevan (1) opastamista – olet minulta kuullut, (2) motivoimista - sinun tulee…. (3) vapauttamista, luottamusta - ---uskoa luotettaville ihmisille, jotka pystyvät myös opettamaan muita.
Valtuuttamaan valtuutetut
Kaikkeen palvelutyöhön kuuluu tärkeänä osana uusien vastuunkantajien kasvattaminen. Emännät, diakonit, isännöitsijät, solujen-, lapsityön-, musiikkiryhmien johtajat ja evankelistat sekä muut vastuunkantajat tekevät viisaasti pyytämällä seurakuntalaisia avukseen ja neuvomalla heitä tehtävien alkuun. Jumala valitsi heidät ”varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön… kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa. (Ef. 4:11-16).
Toisten valmentajana toimiessmme
- täytämme sen tehtävän, jonka olemme saaneet ja josta kerran tulemme tekemään tiliä Herrallemme,
- työntekijäpula on ratkaistu lopullisesti,
- eikä kukaan saa pätevää syytä palaa loppuun.
Meidän kaikkien on hyvä kysyä aika ajoin: Kuinka Minä itse valmentaudun ja ketä valmennan?
Seurakunnan luontainen kehitys tarjoaa voimavaroja ja testattuja välineitä sekä valmentautumiseen, että valmentamiseen.
Oletko jo ilmoittautunut Ison Kirjan SLK-seminaariin, joka on 10. - 12.2.2012? (Katso etusivulta "Uutiset" -osasta lisätietoja.)
Kari Pölönen